Kohtaamisia sosiaalisesta mediasta tosielämän mediaan

Sain kunnian olla mukana järjestämässä tapahtumaa jonka tavoitteena oli yhdistää nykyisiä paikkakunnalla asuvia ja entisiä paikkakunnalta joskus muuttaneita ihmisiä.

Sosiaalisen median kautta olivat ystävät tehneet ansiokasta työtä saattaa näitä ihmisiä yhteen ryhmään jossa syntyi aktiviinen keskustelu ja ahkera kuvien jako menneiltä vuosilta. Jo edellisenä kesänä oli jo järjestetty pienimuotoinen tapaaminen näille ihmisille juhannustorin yhteyteen.

Näiden asioiden ja tapahtumien innoittamana pieni ryhmä henkilöitä sai idean josko seuraavana kesänä järjestäisiin isompi tapahtuma aiheesta ja mahdollisuus myös oikeisiin luokkakokouksiin. Tässä vaiheessa minua pyydettiin mukaan. Syytä en tiedä. Kellekään en ole pahaa tehnyt ;) Suostuin koska olin seurannut sosiaalisessa mediassa näitä asioita ja se kuulosti sopivan haasteelliselta ja tarkoitukselliselta.

Koska kyseessä oli ryhmä yksityishenkilöitä ilman rahallisia resursseja päätimme heti kättelyssä luottaa melkein täysin sosiaaliseen mediaan. Tietoinen riski mutta toisaalta iso mahdollisuus. Ajankohdan päätettyämme loimme tapahtumaan ja vastaanotto yllätti meidät täysin. Muutama sata osallistujaa ilmoittautui heti ensimmäisten viikkojen aikana viime vuoden marraskuun lopulla vaikkei meillä ei ollut hajuakaan vielä ohjelmasta eikä yhteistyökumppaneista.
Talven edetessä tämä ilmoittautunut osallistujamäärä kasvoi tasaisesti ja auttoi meitä saamaan lisää toimijoita mukaan. Marraskuun lopusta heinäkuun loppuun oli pitkä aika ja varoimme hehkuttamasta liikaa asioita jottei osallistujat puudu. Pelkäsimme sitä myös omalta kohdaltamme koska tie oli pitkä ja monenlaista elämänvaihetta kuului matkaan.

No heinäkuu koetti vihdoin ja todellisuus hiipi pikkuhiljaa eteen. Olimme saaneet kasattua omasta mielestämme hienon ja monipuolisen ohjelman - Kiitos siitä kaikille yhteistyökumppaneille - joka tarjosi jokaiselle jotakin. Viime hetkillä saimme ohjelmaan erittäin miellyttäviä yllätyksiä.

Totuuden hetki koitti sitten pe 26.7.2013 klo 12 jolloin näimme kuinka hyvin tietoinen riskipäätöksemme toimi. Tori täyttyi sadoista ihmisistä. Lavalta oli huikea seurata sitä ihmismäärää joka oli tullut tapaamaan toisiaan.
Viikonlopun aikana kuljin eri tilaisuuksista toiseen ja seurasin eritoten ilmapiiriä ja niitä kohtaamisia joita varten tapahtuma oli järjestetty. Arviolta pari tuhatta ihmistä kävi tapahtumissa viikonlopun aikana ja joka paikassa hyvän mielen määrä oli käsin kosketeltavissa. Todistin lukemattomia onnellisia kohtaamisia.
Tunsin itse syvästi että tämä oli se minkä takia tapahtuma luotiin ja se liikutus on edelleen minussa.

Sosiaalisen median kautta pääsimme tosielämän kohtaamisiin. Ja kuinka paljon parempaa ja arvokkaampaa se on. Itse sain vahvistuksen siitä sosiaalinen media on hyvä renki mutta se ei saa korvata tosielämää.

Kiitos kaikille jotka osallistuivat tapahtumaan niin kävijänä kuin toimijana. Teitte juuri elämästäni yhtä uskomatonta kokemusta rikkaamman :)

What's Going On

Nuorena poikana 70-luvun loppupuoliskolla Vilppulan kirjastossa Elvis-levyjä kuunnellessani ja Poliisi Kertoo-kirjoja lukiessani tunsin että nyt on korvissani on jotakin sellaista joka saa mieleni keskittymään ja tuntemaan positiivisia fiiliksiä. Vaikka olin kasvanut isosiskojeni vaikutuksen alla niin heidän musiikkitouhuista ei kauheasti jäänyt mieleen kuin Suosikki-lehdet ja Bay City Rollers ja sekin lähinnä huvittavuudessaan.

70-luvun lopulla koitti ns Teddy Boy-kausi joka oli suoraa jatkumoa Elvis-diggailusta. No muuta Teddy-poikaa siinä ei ollut kuin musiikki ja bootsit joista itse sahattiin korot lyhyemmiksi. Vaikutteet ja bändit tulivat siskolta ja hieman vanhemmilta kavereilta. Oli Matchboxia, Crazy Cavania, Teddy&Tigersiä ja hieman myöhemmin Stray Catsia ja Polecatsia.

80-luvun alkupuolella Teddypoika-buumin mennessä ohi niin muutaman kaverin isoveljen myötä tutustuin Deep Purpleen, Uriah Heepiin, Rainbowiin, Eric Claptoniin, Jimi Hendrixiin, Zeppeliiniin, Genesikseen, Rushiin, Pink Floydiin ja moneen moneen muuhun. Se oli mieltäräjäyttävää aikaa yläasteikäiselle. Yhdessä vaiheessa kylmän sodan kasvamistuskissa en pystynyt menemään nukkumaan jos en kuunnellut tiettyä tai tiettyjä levyjä ensin.

Tämä vaihe kuitenkin johti siihen että kiinnostuin musiikista entistä enemmän. Tutustuin lisää erilaisiin bändeihin ja niihin liittyvään kirjallisuuteen ja lehdistöön. Oli myös epätoivoisia viritelmiä oppia soittamaan jotakin mutta eihän siitä meikäläisen kärsivällisyydellä mitään tullut. Eikä ole tähänkään päivään tullut vaikka omistankin jokusen instrumentin. Tosiaan silloin jo kävi selväksi että musiikin kuuntelu ja jonkinnäköinen ymmärtäminen olisi enemmänkin meikäläisen heiniä. Eri musiikin eri tyylilajeihin olen tutustunut melkoisen laajasti ja se näkyy myös levyhyllyssä. Enhän minäkään mikään täydellinen joten tietyt tyylilajit ovat olleet kyllä absoluuttisen no no kuten esim kotimainen iskelmä jos se kenellekään yllätyksenä tulee.

Progressiivinen musiikki on näytellyt varmasti suurinta osaa tuon musiikkielämäni aikana ja se on sitä edelleen kuin vanha ystävä. Sen tyylilajit aina tuonne progemetalliin on käyty läpi. Myös metallin saralla on Mathcoret, Jazz Metallit, Math Metallit sun muut on tullut katsastettua.

Vanhemmalla iällä myös Punk on saanut enemmän jalansijaa levylautasella vaikka nuorempana se oli sitä no no-sarjaa. Eli tiettyä "radikalisoitumista" on esiintynyt tai sitten se on vain ehkä asioiden laajempaa ymmärtämistä.

Jazzin ja Funkin ohella Soul on ollut välillä sellaista aikakausimusiikkia johon on ollut mukava palata tiettyjen vaiheiden jälkeen. Mulle musiikki ja sen genret on vähän sellaista kausiluontoista. Tiettyinä aikoina uppoaa joku tyylilaji ja muina joku toinen. Ei ennalta määritettävissä.

Tässä vaiheessa tullaan päivän epistolaan... Nyt pidemmän aikaa nyt on ollut vaihe ettei oikein mikään noista tutuista tyylilajeista ei oikein uppoa. (Tai siis korjataan hieman, tietyt klassikkolevyt uppoavat aina.) Kuuntelee kyllä joo mutta ei oikein herätä mitään fiiliksiä.

Kunnes eräänä päivänä luin uudesta Rytmi-lehdestä artikkelin John Legendista jota verrataan itseensä Marvin Gayehin. Kuuntelin Spotifyista muutaman biisin ja varsinkin The Roots-yhtyeen kanssa tehty levy herätti  takaisin tähän Soul-musiikkiin. John Legendiä tilaukseen ja samalla kaivoin levyhyllystä Marvin Gayen What's Going On-levyn. Voi sitä grooven määrää, komiaa ääntä ja soittajien taitoa. Niin helpon kuuloista mutta niin vaikeaa. Täydellistä.

Marvin Gaye

Levätköön Marvin rauhassa. Onneksi hänen musiikkinsa elää hänen levyillään. Tervetuloa John Legend!

John Legend & The Roots: I can't write lefthanded

Twiitaten ja fillaroiden

Olen tässä viime vuosina ollut kiinnostunut uusista asioista. Suurin syy on varmasti tämä muodonmuutos joka on saanut laajentamaan omia rajoja ja menemään jopa boksin ulkopuolelle. Ei tosiaankaan mitään dramaattista vaan uutta ja vaihtelua. Tästä esimerkkinä hiusten kasvatus yli 15 vuoden hiuksettomuuden jälkeen joka on sinänsä on yllättänyt monet ihmiset koska yleinen harhaluulo on ollut että mulla ei kasva enää hiukset. Ehei, täysin omissa käsissä ollut tämä hiusten mitta :) No tämä oli hienoinen sivujuonne aiheesta mutta näitä kaikkia asioita ovat rakkaat ystäväni ja kaverini saaneet lukea facebookista kyllästymiseen asti.

Mikään uutinen ei ole myöskään se että maltoin ostaa vihdoin uuden fillarin. Olen viime  vuosina taivaltanut useamman tuhannen kilometriä tänä kesänä 19 vuotta täyttävällä vanhalla ratsullani. Viime kesänä yksistään 2600km ja tänä kesänä ehti kertymään jo 600km. Yhteismäärä viimeisen parin kesän ja kuluvan kesän ajalta on noin 4000-5000km. Nyt vanha ratsu siirtyy eläkepäiville terassi-, kauppareissu yms huviajeluratsuksi

"old lady"

Uusi ratsu Focus Mares AX1.0 2014 on tietenkin ollut unelmien täyttymys ja omaa luokkaansa tälläiselle "aktiiviharrastajalle". Lukkopolkimiin on pikkuhiljaa totuttu ja sopiva ajoasentokin on löytymässä. Parissa viikossa on tullut 330km joista parisataa pelkästään viime viikolla. Ensihuollonkin vois jo tilata.

"new lady"

Fillaroinnista twiittailuun... Avasin aikoinani ihan kokeilumielessä profiilin Twitter-palveluun. Facebook-käyttäjätaustalla ei Twitter-logiikka avautunut alkuunkaan ja silloin aika nopeasti jätin profiilini uinumaan.
Facebookkihan on ihan mukava kanava kommunikoida tuttujen ja kavereiden kanssa. Ja voihan sitä käyttää myös melko hyvin erilaisten tapahtumien kommunikointiin ja ryhmien muodostamiseen.
Silti kaipasin jotain uutta ja erilaista kommunikointia uusien persoonien kanssa. Tässä kohtaa päätin tsekata Twitterin uudestaan. Alkuun tunne oli sama kuin ensimmäisellä kerralla sitä kokeillessani mutta päätin annan tälle nyt hieman aikaa ja vaivaa.
Se kannatti ja nyt ymmärrän Twitter-logiikan. Onko se hyvä vai huono niin se jää nähtäväksi. Hyviä puolia on tullut vastaan. Ihan uusien ihmisten ja persoonien olen saanut kommunikoida mielen määrin mutta jotenkin vielä tuntuu hengästyttävältä pääasiassa julkisten henkilöiden päivitystahti ja sisältö vaikkakin monella heistäkin tuntuu löytyvän mainiota itse-ironiaa jota rakastan huumorimuotona yli kaiken.

Joo... Olen jo lievässä koukussa Twitteriin. Tunnustetaan. Nähtäväksi jää myös nouseeko mun persoona siellä esiin vaiko jäänkö päivitysautomaatiksi. Couldn't care less :)

Jussi

Minoon syntyny pohojjammaalla herran vuonna 1969. Tarkemmin sanottuna Nurmoos.
Sillä seuruulla kaikkia Juha-, Jukka-, Juho-, Juhani- ja Johannes-nimisiä kutsuttihin Jussiksi. No niinhän sitten mullekin kävi notta mua kutsuttihin aina Kiiltomäen Jussiksi kun olin nuori kloppi. Jussi-nimi oli käytössä niin vahvasti notta kouluhun mennes mulle tuli täytenä yllätyksenä notta mun nimi onkin Jukka. Opettaja kutsui Kiiltomäen Jukkaa johon mä sitten notta minoon Kiiltomäen Jussi! No opettaja sitten sanoo notta näin paperiis lukoo notta Jukka. Aattelin notta mitä ristusta! Kotona kuitenkin selvis notta asia on näin.
Täs on nyt sitten sen jälkehen elelty asian kanssa ja tullahan elelemähän. Raskasta on ollu mutta enköhän seleviä.

The Trip

I decided not tell long stories about our trip but to show some pictures along the way.
Hope you like it :)

Strasbourg:

Nancy:

On the way to Verdun:

Metz:

The Maginot line:

Luxembourg: Anna et Jean

Bastogne:

Trier:

Wiesbaden/Erbach:

Bertie

Tuossa eilen messuosastollamme vieraili paikallisen partneri-yrityksen toimitusjohtajan isä Bertie.
Bertie 89-vuotias eläkkeellä oleva sähköinsinööri. Bertie työskenteli aikoinaan Pohjois-Irlannin sähköverkkoyhtiöllä ja on jäänyt eläkkeelle vuosikymmeniä sitten.

Bertie on hyvin kärryillä nykypäivän sähkömaailman haasteista ja on erittäin terävä myös nykymaailman haasteiden kanssa. Bertie käyttää aktiivisesti iMacia. Kotinsa alakerrassa hänellä on iPad. Puhelimena hänellä iPhone. Tsekkailee uuttaa musiikkia Spotifyista ja ostaa levynsä iTunesista. Tilailee juttuja Amazonista ja on mutenkin erittäin vikkelä käyttämään nettiä jokaisessa asiassa. Bertien poika kertoi että välillä isä opettaa hänelle juttuja netissä.

Bertie ajelee edelleen autolla ja oli ostanut jonkin aikaa sitten uuden auton. Ainoa myönnytys hänellä oli ikää kohtaan ettei hän enää ota yhtäkään olutta kun on autolla liikenteessä.

Poika sanoi hänelle kun Bertie ilmoitti vielä illalla leikkaavansa kotitalonsa aitaa: "Dad, you should relax" johon Bertie tokaisi "Oh, I may when I grow a little bit older"

Hats off to Bertie.

Minä ja Van Morrison

Olen pitkään jo diggaillut Belfastista kotoisin olevaa laulajaa Van Morrisonia. En tokikaan ole mikään diehard-fani mutta olen aina diggaillut hänen saundistaan.

Tämä meidän Belfastilainen yhteystyökumppani on kotoisin samoilta kulmilta kuin Van The Man.
Kulkiessamme tuossa kylällä kiepautti kaveri sen kautta missä Van oli asunut 60-luvulla.

Sittemmin Vanilla oli iso kartano Belfastin laitamilla mutta myi sen pois koska ei ehtinyt siellä liiemmälti olemaan. Nykyään Vanilla on käytössä eräästä paikallisesta hotellista kokonainen kerros kun seudulla oleskelee. Kuulemma Van maksaa sen huoneiston käytöstä hotellille heittämällä keikan parin kuukauden välein. Nyt semmoinen keikka olisi ollut perjantaina täällä mutta enhän mä ole täällä enää silloin. Nyyh.

Lohdutuksena ehkä parasta Vania ikinä:
http://www.youtube.com/watch?v=6oZg2B08uvM

Belfast

Harvoin sitä tulee ajateltua Pohjois-Irlantia matkustuskohteena mutta nyt töiden kautta tuli mahdollisuus lähteä käymään Belfastissa. Paikallisen yhteistyökumppanimme kanssa käymme tapaamassa asiakkaita ja messuilemme muutaman päivän.

Pohjois-Irlannin historia on rankka ja vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana rauha on saavutettu vaikkakin silloin tällöin pieniä iskuja on.

Ensi näkemältä Belfast on vaikuttanut kauniilta kaupungilta mutta ehkä olen vasta nähnyt parhaat puolet siitä. Mene ja tiedä. Palaan aiheeseen...

Jaska oli kova kolli!

Aikoinaan 70-luvun alkupuolella Nurmossa, Etelä-Pohjanmaalla asuessani perheeseemme muutti maatiaskissa joka sai nimekseen Jaska. Jaskan pentuajasta en juurikaan muista koska olin itsekin siihen aikaan melkoisen päätön kollipentu. Siihen aikaan ei juurikaan tunnettu käsitystä sisäkissa vaan vaikka asuttiinkin kerrostalossa niin kissat kulkivat omia menojaan.Kun vuonna 1975 muutimme Vilppulaan yhden Saarijärven vuoden jälkeen asumaan rivitaloon niin Jaskan touhut tuli pantua merkille paremmin.

Siinä vaiheessa Jaskasta oli kehittynyt oman arvonsa tunteva kollikissa jonka silmille ei hypitty eikä sylikissan rooli ollut urahaaveissa. Jaskan kanssa oli ihan normaalia ettei sitä näkynyt viikkoon pariin. No kolmannesta yleensä ruvettiin jo sitten huolestumaan. Mutta aina Jaska kuitenkin sitten lönkytteli kotia joskus jopa melkoisen riutuneena. Kotia tullessaan Jaska mouras notta ruokaa. Tankkauksen jälkeen oli levon aika. Tätä tahtia Jaska saattoi kerätä voimia taas viikon pari. Siihen aikaan kissat laitettiin yöksi pihalle vuodenajasta riiippumatta ja taas yhtenä päivänä Jaska oli lähtenyt reissullensa.

Mitä Jaska touhus reissuillansa vain taivas tietää. Kuten aikaisemmin kerroin niin Jaskan silmille ei hypitty. Kotonurkissa viihtyessään Jaska piti naapuruston kollit järjestyksessä. Näitä pöllytyksiä päästiin muutaman kerran kavereiden kanssa todistamaan. Kerran oli Kesoilin omistajan susikoira, jota kavereiden kanssa pelättiin tosissaan, päässyt karkujalalle ja pyöri siinä meidän rivitalon pihalla. Huomasin ikkunasta että Jaska makoilee naapurin mummon penkillä kaikessa rauhassa. Ajattelin että kuinkahan tässä käy. Susikoira huomasi Jaskan mutta Jaska ei ollut huomaavinaan sitä. Susikoira räyhäsi siinä Jaskan edessä mutta Jaska ei hievahtanutkaan. Ei mennyt edes kaarelle tai nostanut karvojaan. No susikoira sitten ajatteli haistavansa että onko tuo kissa hengissäkään. Jaskan tassu vilahti kerran ja susikoirasta näkyi enää perävalot. Luultavasti jonkinnäköinen vekki susikoiran kuonoa koristi sen jälkeen. Jaska se jatkoi päiväuniaan siinä penkillä.

Muutimme sitten 80-luvun alussa omakotitaloon ja Jaska muutti mukana totta kai. Jaskan reissut jatkuivat hetken mutta sitten Jaska sairastui ja viihtyi jopa kotosalla potemassa. Siihen aikaan ei kissoja käytetty eläinlääkäreillä mutta taidettiin Jaskalle joku troppikuuri hakea. Sairastaessaan Jaska näytti hieman uutta luonteenpiirrettään. Jaska kaipasi hellyyttä ja viihtyi ihmisten kanssa. Mutta reissuvuodet olivat jättäneet Jaskaan jäljet ja toipuminen ei edistynyt. Yhtenä paremmista päivistään Jaska sitten halusi ulos ja sen koommin Jaskaa ei ole näkynyt. Kadotessaan Jaska oli 8- tai 9-vuotias.

Jaska eli elämänsä vapaana ja sai kulkea niinkuin halusi. Jaska tiesi että sillä oli koti jossa ruokittiin ja sai levätä. Luulen että Jaska osoitti tällä viimeisten aikojen hellyydenkipeydellään kiitollisuuttaan tietäessään lopun lähestyvän. Mutta kohtalonsa Jaska halusi kohdata yksin ja vapaana.

RIP Jaska. Maailman paras kissa.

Hiustenkasvattamisen zen

Laskeskelin että viimeiset 17 vuotta meni että hiusmitta oli luokkaa 1-9mm. Viimeiset vuodet lähinnä 1-3mm.
Tässä kun näitä asioita on muuteltu muutenkin ja koska joillakin ihmisillä oli käsitys että kaljuunnun luonnostani niin ajattelin että omassa tahdossa tuo asia vielä on vaikkakin hiusraja on hieman noussut poikavuosista.
Viime vuoden syyskuussa vedin millin sängen viimeksi ja sen jälkeen olen kasvattanut hiuksia.
Harkiten kylläkin nottei tule sellaista pallopäätä ;)
Eli sivut ja takaa on lyhennetty tasaisin väliajoin mutta olen kasvattunut päälle sellaista helttaa.

Hiustenkasvattamisen myötä olen joutunut opettelemaan uudestaan sellaiset asiat kuin hiusharjan käytön, geelit, vahat yms.
Ja itse asiassa vöögin laittokin käy jo käden käänteessä.
Mutta välillä viikonloppuisin en jaksa vöögiä laittaa vaan annan vöögin olla aamunraikkaana.
Tällöin ihmisten ilmoille lyön päähäni pipon joten älkää ihmetelkö kun näette mun kulkevan pipo päässä kylillä. Mulla on vöögi laittamatta :)

Mitähän seuraavaksi.... papiljotit kai.

Nyt fillaroimaan... pipo päässä.

A light behind the shades

The 1st of May. A good day. A sunny day.
Not a world to say. Just ok.

Portrait of a middle-aged man

Nothing to say :)

A sort of homecoming

Jokaisen paras hetki on kotiinpaluu. Paluumatka tosin saattaa olla hyvinkin puuduttava odotteluineen, yölentoineen, vaihtoineen ja ajeluineen. Eilen setti kesti reilun 14h. Tottahan se menee kun tietää pääsevänsä kotiin.
12 päivää, kolme maata, 4 eri kaupunkia ja tuo palumatkaa niin täytyy sano että nyt on hieman puutunut olo.
Comfortably numb, so to say.
Mukava olla takaisin kotona Mäntässä. Mukava olla arkisissa puuhissa perheen parissa. No ainakin sitten kun tämä puutuminen helpottaa :)
Eilen vedin jo sählyä oikein mukavassa paikallisessa herraseurueessa, tässä nyt mennään norppien kanssa Jyväskylään pulimaan. Illalla on vielä synttärijuhlat edessä.
Papa is a rolling stone.

Loppumetrit ja multicultural environment

Perustin tämän blogin ihan vaan kirjoitellakseni yksinkertaisia ajatuksiani tänne matkoilta ja kotimaasta. Noita reissumietteitä olin jo aikaisemmin heitellyt tuonne Facebookin status-päivityksiini ja joku niitäkin luki :)
Aluksi ajattelin etten osaa mitään tolkullista tänne kirjoittaa. No tolkusta en tiedä vieläkään mutta jotakin olen saanut suollettua. Ja nyt tuntuu että jatkan kotimaassa, tosin tahti voi olla harvemmin koska kotimaassa ei ole ajankäyttö-ongelmia :)

Tämäkin reissu lähestyy kotiinpaluuta ja sehän on aina jokaisen matkan paras hetki. Monesti matkan loppuvaiheissa vedän itselleni yhteenvedon mitä jäi käteen. Suuri osa siitä liittyy työhöni totta kai mutta jokaisesta matkasta kertyy myös henkilökohtaista kokemusta ja kehittymistä. Ja nämä asiat ovat minulle tärkeimpiä henkilökohtaisen kehittymisen kannalta.

Jo edellisessä työpaikassa sain mahdollisuuden toimia jonkin verran ns. Multicultural environmentissa eli suomeksi multikulttuurisessa ympäristössä. Minulle se oli jo silloin työn parhaita puolia. Nythän teen sitä täyspäiväisesti. Niille jotka eivät tiedä niin markkina-alueenani on Lähi-itä ja Iso-Britannia. Mistä moinen jako? Silläkin on selitys mutta sitä en tässä selvitä eikä se ole pointti.
Jokaisella maalla ja alueella on markkinoina omat erityispiirteensä. Erilaiset tekijät ja vaikuttajat vaikuttavat siihen kuinka kukin markkina toimii. Jokainen maa on erilainen vaikkakin samanlaisia piirteitä löytyy. Minusta on hienoa oppia erilaista markkinadynamiikkaa joka koostuu erilaisista säännöksistä, kulttuurista ja ihmisistä. Eli ne kuuluisat pari muuttujaa ;)

Varsinkin täällä Lähi-idässä erilaisten kulttuurien ja ihmisten kirjo on suuri. Työskentelen täällä arabien, intialaisten, pakistanilaisten, jordanialaisten, libanonilaisten, egyptiläisten, syyrialaisten, brittien ja jenkkien kanssa. Ja mahtuuhan joukkoon muutama täällä Lähi-idässä asuva suomalainenkin.
Kaikkien kanssa olen pärjännyt hyvin olemalla oma itseni ja ymmärtämällä ja hyväksymällä heidän kulttuurinsa. Ja uskokaa tai älkää niin kaikki nämä kansallisuudet nostavat suomalaisuuden maailman luotetuimpaan kastiin. Joka tasolla kun olen tavannut ihmisiä ja kertonut mistä tulen ja missä meidän ratkaisut valmistetaan saa aikaan hyväksyviä pään nyökytyksiä. Tämä kertoo paljon siitä kunnioituksesta mitä skandinaavinen ihminen saa näillä markkinoilla. Meihin luotetaan. Se helpottaa omaa asemaa mutta eihän se yksistään tee asiaa. On myös itse huomioitava erilaiset kulttuurierot toimintakulttuureissa ja pelattava sen mukaan. Ja joskus joutuu itsekin olemaan kylmä ja tyly. Mutta aina ensimmäinen lähestyminen on aina luota ja tule luotetuksi eli toisin sanoen luottamus pitää ansaita molemmin puolin.

Tämä on aihe josta voisin paasata tuntitolkulla mutta se ei nyt ole tarkoitukseni  vaan se että mun työelämä olisi hieman ehkä tylsää jos kikkailisin työkseni pelkästään teidän suomalaisten kanssa. Ei sillä etteikö suomalaisista löydy ihan yhtä monta erilaista persoonaa kuin noista eri kansallisuuksista mutta olette niin ennalta arvattavissa :)

Peace & Love :) Perjantaina taas hoodeilla :)

Dammam and the causeway to Bahrain

Just arrived yesterday to Dammam just after the F1 race was finished in Bahrain. That's the closest I've ever been to F1 race. That'll do for me :)

Dammam is the biggest city of the Eastern providence of KSA. It's grown together with several cities, Jubail, Al Khobar, Dhahran to name a few. The Eastern providence is the major industrial are in KSA and especially oil plays the major role.

This is the home of the biggest oil company in the world: Saudi Aramco. Its presence shows in every day life.  Saudi Aramco being a huge a company it employs a lot of expats from all the around the world.
A lot of western expats choose to live in Bahrain and work here in the Dammam area. As Bahrain is basically an island they built a 25km causeway from Bahrain to KSA. Not for the expats but for Bahrain being so-called little of brother of Saudi Arabia who mostly protects Bahrain from outside and inside issues.

Furthermore this causeway is the pleasure for many western expats working here. There can be several reasons but by looking from where I stand the most obvious reason must be: You can get a decent beer from Bahrain :)

PS Tomorrow is off to Dubai then and in Friday it's Mänttä again :)

Kingdom of Saudi Arabia

Eilenillalla lentelin tuolta Omanista tänne Saudi Arabian pääkaupungiin Riyadhiin. Riyadhissa on 5milj. asukasta eikä käytännössä omaa julkista liikennettä niin kuvitella saatatte että se on yksi jumalaton kaaos, ainakin täällä downtownissa. Tuo liikennekaaos leimaa koko Riyadhin kokonaiskuvaa ja ihmisiä täällä. Ihmiset ovat kuulemma lyhytjänteisempiä ja lyhytpinnaisempia täällä kuin muualla Saudeissa. Voin tuon allekirjoittaa jos vertaan omanilaisiin arabeihin jotka ovat melko vesseleitä näihin isäntiin.

No toki länsimaista ihmistä kunnioitetaan jollain tavalla jonka huomaa esim tuolla lentokentällä viisumitarkastuksessa jossa ohjaavat ihan surutta länkkärit ja inkkarit omiin jonoihinsa ja surutta poistuttavat inkkareita. No eihän se oikein olekaan mutta kuka sanoo että maailmassa asiat on oikein.

Saudi Arabia on erittäin vanhoillinen maa mutta iso osa vanhoillisuudesta johtuu satoja vuosia vanhoista perinteistä. Uusien sukupolvien ja koulutuksen myötä perinteet muuttuvat pikkuhiljaa mutta saattaa kestää useampia sukupolvia ennenkuin naisten vapaus on samalla tasolla länsimaisen naisen kanssa. Mutta täytyy muistaa että ihmisten arvot ovat erilaisia ja vapaus merkitsee toisille ihmisille erilaisia asioita.

Olen nyt vuoden ajan seurannut aktiivisesti Saudi Arabian lehdistöä joka kirjoittaa yllättävänkin vapaasti yhteiskuntansa epäkohdista. Täytyy myös antaa tunnustusta tämän maan hallitukselle ja kuninkaalle jotka aktiivisesti tiedostavat ja työskentelevät muunmuassa naisten oikeuksien puolesta. Esimerkiksi naisten valinta kuninkaan neuvoa-antavaan Shura Counciliin ja aktiivinen keskustelu naisten ajo-oikeudesta ovat merkkejä paremmasta suunnasta. Totta, onhan tämä yhteiskunta vielä kaukana länsimaisesta demokratiasta mutta matkalla kohti heille sopivaa demokratiaa. Saudi Arabialaisen yhteiskunnan voi tuomita jos haluaa mutta pitää myös antaa mahdollisuus ja ymmärtää sitä.

Tuntemani Saudit ovat koulutettuja ja avarakatseisia henkilöitä jotka omaavat vielä hyvän huumorin omaa yhteiskuntaansa kohtaan.Useimmat heistä ovat syvästi uskonnollisia mutta he eivät siitä tee numeroa ja eivätkä kyseenalaista minun uskontoa tai uskonnollisuutta. Mutta olemme samanlaisia ihmisiä samoilla iloilla ja murheilla ja se yhdistää. Ne arjen asiat yhdistää.

Toivon ja uskon että Saudi Arabiasta tulee vielä sen kansalaisille hyvä paikka olla ja elää. Kauanko se vie niin kuka sitä pystyy sanomaan mutta niin kauan kun halua ja uskoa parempaan niin se tulee ennen pitkää.

 مع السلامة

Päivät Omanissa

Tiistai-aamuna saavuin tänne Muscatiin, Omanin pääkaupunkiin jossa päivät ovat kuluneet ihan jo totutulla tavalla: Asiakastapaamisia yhdessä yhteistyökumppanin kanssa jonka jälkeen treeniä hotellin kuntosalilla ja illallinen päälle (huom! Tämä on kuiva hotellia joten iltaoluet ovat jääneet ottamatta), sitten huoneeseen ihmettelemään unentuloa. Seuraava päivä voi olla edellisen toisinto.

Tänään torstaina sattui sitten ettei mitään tapaamisia saatu aikaiseksi koska ihmiset ehkä käyvät työpaikoilla pyörimässä aamupäivän mutta pyhän viettoon tekisi jo mieli. Olen pitänyt tässä pitänyt etätoimistoa osan päivää mutta käväisinpä tuossa Muscatin kohtuu uudella Grand Mallilla. Mitään en malttanut pihinä miehenä ostaa. Kahvilla kävin kyllä.
Silmiin pisti yksi optikkoliike: Finland Optical Services. Mitään muuta Suomeen viittaavaa ei liikkeessä näkynyt joten en lähtenyt rakentamaan mitään suurta jälleennäkemisen riemua vaan jatkoin matkaa.
Ai niin... Ostinhan jotakin. Paikallisesta Carrefourista Golgatea :)

Itse olen kovasti tykästynyt tähän Omaniin. Täällä on erilaista luontoa kuin muissa arabian niemimaan maissa, todella siistiä, ihmiset ovat ystävällisiä ja yleinen fiilis on erittäin rento. Omania luonnehditaan alueen turvallisimmaksi maaksi jossa asukkaat ovat kohtuu tyytyväisiä elämäänsä ja sen huomaa.
Omanissakin on kohtuu iso expat-populaatio niin tuntuvat kyllä olevan hyvinkin sovussa keskenään ja kunnioittavat toisiaan. Asia ei ihan ole näin noissa muissa arabimaissa.
Aamulehti kirjoitti koko sivun artikkelin Omanista edellisellä viikolla ja allekirjoitan sen täysin omien kokemuksieni perusteella. Tämä taitaa olla nyt neljäs kerta Omanissa vuoden sisällä.

Mitään erityistä huomioita en ole pannut merkille johtuen kai siitä että pidän maasta ja viihdyn täällä. Voisin jopa asua täällä. Mutta eiköhän joitain tartu silmiin ja mieleen kun huomenna siirryn Saudi Arabiaan. Sieltähän riittäisi tarinoita mutta keskitytään niihin sitten siellä.

Illalla raapaisen taksilla tuohon lähelle erääseen märkään hotelliin ja märkähän tarkoittaa tässä tapauksessa että sieltä saa olutta. Mieluusti majoittuisin siellä mutta hintaluokka on tuolla parin sadan euron paikkeilla per yö ja niin pihi mies olen että ajattelen työnantajankin rahoja. Jaa miksi en kävele sinne? No kun yölämpötilakin on +35C nyt niin ajattelin että keskityn nesteiden nauttimiseen enkä niiden tuottamiseen :)

Cheerio!

Ei nyt ihan terävimmillään

En ole kauhean taitava lentokoneessa nukkuja. Käytännössä en nuku lentokoneessa ollenkaan lukuunottamatta muutamia 10min torkahduksia. Joten aina näiden yölentojen jälkeen on melko puuduksissa.

Kone laskeutui tänne Muscatiin, Omaniin aamulla 05:10. Pikaisten viisumi-muodollisuuksien ja matkalaukun poimimisen jälkeen hotellilla olin jo kello 06:00. Suihkun ja tavaroiden purkamisen jälkeen pötköttelemään muutamaksi tunniksi. Uni tuli kyllä melko nopeasti mutta kuten mulle aina käy niin matkustan vielä unissanikin. Siellä sitä Turkish Airlinesilla mentiin usvassa.

Kello pärähti 09:20 jotta joudan käymään myöhäisellä aamiaisella. Vedin sen verran tuhdin aamiaisen että menköön myös lounaasta.

Yleensä en mene tapaamisiin kun olen yön matkustanut koska ajatus ei välttämättä kulje niinkuin normaalisti. No en tiedä onko tuolla suurtakaan eroa mutta sen hivenen pienen eron takia jarruttelen saapumispäivän.
Meidän innokas partneri täällä Omanissa laittoi heti tuossa aamiaisen jälkeen tekstaria että josko sitä jo iltapäivällä käytäisiin treffaamassa pari mahdollista asiakasta. No mikä minä olen kieltäytymään jos joku innokkaasti myy ja yrittää myydä meidän ratkaisuja. Laitoin jotta ok kunhan ei heti puolelta päivin kuitenkaan. No nyt painetaan klo 15:00 asiakkaan suuntaan ja alkuillalle on vielä toinenkin tapaaminen.
Huominen ja torstai-iltapäivä jatketaan samaa rataa. Sitähän varten tänne on tultu.

Mitä nyt tässä halusin sanoa on että mieluusti vain asiakkaille kylään mutta hienoinen haaste on aina kerätä itsensä tälläisinä päivinä jotta saa suustaan jotain tolkullista :)

Btw... Lämpötila Muscatin kentällä klo 05:00 aamulla +33C. Parhaillaan varmaan huitelee +40C paremmalla puolella. Joo-o, kevät tuli sittenkin ;)

Pekka Himanen ja Tom Cruise

Olen tuossa hieman itsekseni naureskellut tuolle Pekka Himaselle. Tunnustan etten ole hänen tuotantoonsa juurikaan tutustunut ja tämänhetkiset mielikuvat perustuvat täysin iltapäivälehtien uutisointeihin.
Pekkahan on tavalla tai toisella verrannut itseään Mahatma Gandhiin ja jollain käsittämättömällä avauksella johdattanut asiansa mummonsa kampaviinereihin. Hieno mies jonka ajatuksia ja tuotoksia en edes pysty tälläisenä tavallisena taatelitallaajana analysoimaan.
Tuossa Helsingin ja Istanbulin välisellä lennolla, jonka muuten vietin business-luokassa courtesy of Turkish Airlines, katselin Tom Cruisen Jack Reacher-filmasointia. Tiedän että olen asiasta vaahdonnut mutta oli pakko katsoa piruuttaan se. Kertauksena vielä, ne jotka ovat lukeneet Lee Childin Jack Reacher-romaaneja tietävät että Jack Reacher on 190+cm ja 100+kg karpaasi. No Cruisen Tomppahan ei ihan yllä noihin mittoihin. No sehän on sama kuinettä Jasper Pääkkönen esittäisi allekirjoittanutta jos meikäläisestä joskus elokuva tehtäisiin. No ehkä turha vertauskuva mutta kuitenkin.
Päätin kuitenkin antaa Tomille mahdollisuuden ja päätin katsoa elokuvan. No missään vaiheessa ei Tomppa päässyt niihin karismaattisiin ja maskuliinisiin mittoihin. Ehkei se ollutkaan ohjaajan tarkoitus mutta viipyilevässä ohjauksessa ja kuvissa Tomppa pyrittiin näyttämään sellaisena syvällisenä henkilönä kuin henkisen johtajan ja maailmankaikkeuden tuhatvuotisen pelastajan pitääkin näyttää. Tuoda esiin henkistä karismaa joka on niin suuri joka peittoaa kirjoitetun hahmon fyysisen karisman. Ei onnistunut. Ei sitten millään.
Mahatma Gandhi oli varmasti fyysisesti pienempi kuin Pekka Himanen mutta henkisyydellään olisi peitonnut Pekan fyysisesti.
Älä aseta itseäsi liian suurin saappaisiin itse. Sinut asetetaan sinne muiden toimesta jos sinussa nähdään potentiaalia. Tässä kohtaa Pekan ja Tomin potentiaali on loppunut.
Jaa, miksi vedän kertomukseeni yhden kuvitteellisen hahmon? No siksi että olen kuin Pekka ja Tomppa, uskon vielä satuihin ;)

Reissuun käy reissumiehen tie

Tutulla Hki-Vantaan lentokentällä tässä odottelen lentoa Istanbuliin josta sitten jatkoyhteys Muscatiin Omaniin.
Vielä ei pulppua juttua kun täällä kotimaassa vielä on mutta eiköhän sekin matkan joutuessa sieltä tule.
Ainoa asia joka tässä nyt vähän huvittaa on Pekka Himanen ja mummon kampaviinerit mutta ei sitäkään jaksa vielä analysoida :)

A little bit of hassling with the layout

Just hassled and tested a little bit of different layouts here but then I decided to do what I shouldn't do.

Normilenkki ja automaatio

Tuossa fillarilenkillä ollessani pähkäilin "pienessä" päässäni että miksi uraudun aina samalle lenkille tai lenkeille. Mun normi fillarilenkki iltaisin on tuo reilu 30km jota olen polkenut nyt jo kolmatta kesää/kautta. Tosin viikonloppuisin aikataulujen salliessa olen ajellut Keurusselkää ympäri. Tulin johtopäätökseen että urautuminen johtuu rutiinista. Tiedän koska vaihdan isompaa vaihdetta, tiedän koska syke nousee, tiedän koska syke laskee, tiedän koska kiihdytän, tiedän koska jarrutan, tiedän vaistomaisesti. Pystyn ajamaan nuo lenkit mielessäni. Rutiinista tulee automaatio. Automaatio on liike johon kuuluu tietyissä kohtaa erilaista rasitusta automaationa. Liike pysähtyy kotipihaan mutta automaatio jatkuu hyvään oloon.
Sama juttu on muuten tuon uimisen kanssa. Sehän on tasaista puurtamista. Hyvin erilaista pyöräilyyn. Mutta siinäkin liikkeestä tulee automaatio. Yleensä ensimmäinen puoli kilometriä menee automaation hakemisessa. Automaatio ottaa vallan pikkuhiljaa puolen kilometrin ja kilometrin välissä. Kilometrin jälkeen toinen meneekin sitten ihan automaation vallassa. Siinä tilassa jatkaisi helposti kahden kilometrin jälkeen mutta esiin astuu energian tarve. Energia onkin sitten oma aiheensa.

Saas nähdä mitä tästäkin tulee mutta aloitan nyt.

Noilla retkilläni tuonne Lähi-Itään olen päivittänyt Facebookkiin huomioita matkan varrelta joista jotkut ovat olleet ihan ajanvietettä itselle matkan varrelta. Tavallisesti päivitykseni ovat ihan höpöjä liittyen pääasiassa liikuntaharrastukseeni ja välillä taas mitä nyt sattuu päähän pulpahtamaan.
Päätin nyt että ryhdyn treenaamaan myös tätä kirjoittamista ja jätän turhan jauhamisen vähemmälle. Aiheet eivät todennäköisesti muutu mutta mihin koira karvoistaan pääsisi. Mutta tällä tavoin haluan tallentaa ajatuksiani muille luettavaksi tai hävettäväksi. Tästä se alkaa.... kai ;)