Aikoinaan 70-luvun alkupuolella Nurmossa, Etelä-Pohjanmaalla asuessani perheeseemme muutti maatiaskissa joka sai nimekseen Jaska. Jaskan pentuajasta en juurikaan muista koska olin itsekin siihen aikaan melkoisen päätön kollipentu. Siihen aikaan ei juurikaan tunnettu käsitystä sisäkissa vaan vaikka asuttiinkin kerrostalossa niin kissat kulkivat omia menojaan.Kun vuonna 1975 muutimme Vilppulaan yhden Saarijärven vuoden jälkeen asumaan rivitaloon niin Jaskan touhut tuli pantua merkille paremmin.
Siinä vaiheessa Jaskasta oli kehittynyt oman arvonsa tunteva kollikissa jonka silmille ei hypitty eikä sylikissan rooli ollut urahaaveissa. Jaskan kanssa oli ihan normaalia ettei sitä näkynyt viikkoon pariin. No kolmannesta yleensä ruvettiin jo sitten huolestumaan. Mutta aina Jaska kuitenkin sitten lönkytteli kotia joskus jopa melkoisen riutuneena. Kotia tullessaan Jaska mouras notta ruokaa. Tankkauksen jälkeen oli levon aika. Tätä tahtia Jaska saattoi kerätä voimia taas viikon pari. Siihen aikaan kissat laitettiin yöksi pihalle vuodenajasta riiippumatta ja taas yhtenä päivänä Jaska oli lähtenyt reissullensa.
Mitä Jaska touhus reissuillansa vain taivas tietää. Kuten aikaisemmin kerroin niin Jaskan silmille ei hypitty. Kotonurkissa viihtyessään Jaska piti naapuruston kollit järjestyksessä. Näitä pöllytyksiä päästiin muutaman kerran kavereiden kanssa todistamaan. Kerran oli Kesoilin omistajan susikoira, jota kavereiden kanssa pelättiin tosissaan, päässyt karkujalalle ja pyöri siinä meidän rivitalon pihalla. Huomasin ikkunasta että Jaska makoilee naapurin mummon penkillä kaikessa rauhassa. Ajattelin että kuinkahan tässä käy. Susikoira huomasi Jaskan mutta Jaska ei ollut huomaavinaan sitä. Susikoira räyhäsi siinä Jaskan edessä mutta Jaska ei hievahtanutkaan. Ei mennyt edes kaarelle tai nostanut karvojaan. No susikoira sitten ajatteli haistavansa että onko tuo kissa hengissäkään. Jaskan tassu vilahti kerran ja susikoirasta näkyi enää perävalot. Luultavasti jonkinnäköinen vekki susikoiran kuonoa koristi sen jälkeen. Jaska se jatkoi päiväuniaan siinä penkillä.
Muutimme sitten 80-luvun alussa omakotitaloon ja Jaska muutti mukana totta kai. Jaskan reissut jatkuivat hetken mutta sitten Jaska sairastui ja viihtyi jopa kotosalla potemassa. Siihen aikaan ei kissoja käytetty eläinlääkäreillä mutta taidettiin Jaskalle joku troppikuuri hakea. Sairastaessaan Jaska näytti hieman uutta luonteenpiirrettään. Jaska kaipasi hellyyttä ja viihtyi ihmisten kanssa. Mutta reissuvuodet olivat jättäneet Jaskaan jäljet ja toipuminen ei edistynyt. Yhtenä paremmista päivistään Jaska sitten halusi ulos ja sen koommin Jaskaa ei ole näkynyt. Kadotessaan Jaska oli 8- tai 9-vuotias.
Jaska eli elämänsä vapaana ja sai kulkea niinkuin halusi. Jaska tiesi että sillä oli koti jossa ruokittiin ja sai levätä. Luulen että Jaska osoitti tällä viimeisten aikojen hellyydenkipeydellään kiitollisuuttaan tietäessään lopun lähestyvän. Mutta kohtalonsa Jaska halusi kohdata yksin ja vapaana.
RIP Jaska. Maailman paras kissa.
Siinä vaiheessa Jaskasta oli kehittynyt oman arvonsa tunteva kollikissa jonka silmille ei hypitty eikä sylikissan rooli ollut urahaaveissa. Jaskan kanssa oli ihan normaalia ettei sitä näkynyt viikkoon pariin. No kolmannesta yleensä ruvettiin jo sitten huolestumaan. Mutta aina Jaska kuitenkin sitten lönkytteli kotia joskus jopa melkoisen riutuneena. Kotia tullessaan Jaska mouras notta ruokaa. Tankkauksen jälkeen oli levon aika. Tätä tahtia Jaska saattoi kerätä voimia taas viikon pari. Siihen aikaan kissat laitettiin yöksi pihalle vuodenajasta riiippumatta ja taas yhtenä päivänä Jaska oli lähtenyt reissullensa.
Mitä Jaska touhus reissuillansa vain taivas tietää. Kuten aikaisemmin kerroin niin Jaskan silmille ei hypitty. Kotonurkissa viihtyessään Jaska piti naapuruston kollit järjestyksessä. Näitä pöllytyksiä päästiin muutaman kerran kavereiden kanssa todistamaan. Kerran oli Kesoilin omistajan susikoira, jota kavereiden kanssa pelättiin tosissaan, päässyt karkujalalle ja pyöri siinä meidän rivitalon pihalla. Huomasin ikkunasta että Jaska makoilee naapurin mummon penkillä kaikessa rauhassa. Ajattelin että kuinkahan tässä käy. Susikoira huomasi Jaskan mutta Jaska ei ollut huomaavinaan sitä. Susikoira räyhäsi siinä Jaskan edessä mutta Jaska ei hievahtanutkaan. Ei mennyt edes kaarelle tai nostanut karvojaan. No susikoira sitten ajatteli haistavansa että onko tuo kissa hengissäkään. Jaskan tassu vilahti kerran ja susikoirasta näkyi enää perävalot. Luultavasti jonkinnäköinen vekki susikoiran kuonoa koristi sen jälkeen. Jaska se jatkoi päiväuniaan siinä penkillä.
Muutimme sitten 80-luvun alussa omakotitaloon ja Jaska muutti mukana totta kai. Jaskan reissut jatkuivat hetken mutta sitten Jaska sairastui ja viihtyi jopa kotosalla potemassa. Siihen aikaan ei kissoja käytetty eläinlääkäreillä mutta taidettiin Jaskalle joku troppikuuri hakea. Sairastaessaan Jaska näytti hieman uutta luonteenpiirrettään. Jaska kaipasi hellyyttä ja viihtyi ihmisten kanssa. Mutta reissuvuodet olivat jättäneet Jaskaan jäljet ja toipuminen ei edistynyt. Yhtenä paremmista päivistään Jaska sitten halusi ulos ja sen koommin Jaskaa ei ole näkynyt. Kadotessaan Jaska oli 8- tai 9-vuotias.
Jaska eli elämänsä vapaana ja sai kulkea niinkuin halusi. Jaska tiesi että sillä oli koti jossa ruokittiin ja sai levätä. Luulen että Jaska osoitti tällä viimeisten aikojen hellyydenkipeydellään kiitollisuuttaan tietäessään lopun lähestyvän. Mutta kohtalonsa Jaska halusi kohdata yksin ja vapaana.
RIP Jaska. Maailman paras kissa.
